Tampereella rakennetaan kohdemaamallia ohjaamaan kansainvälistä osaajahoukuttelu- ja pitovoimatyötä

International House Tampereella on käynnistynyt vuoden 2026 alussa pitkäjänteinen työ, jonka tavoitteena on vastata kasvavaan kansainvälisen työvoiman tarpeeseen entistä ennakoivammin ja vaikuttavammin.

Keskiössä on toimintamalli, jossa yritysten todelliset osaamistarpeet, valitut yhteistyömaat ja kansainvälisten osaajien sujuvat palvelupolut kytkeytyvät yhdeksi kokonaisuudeksi. Tarkoituksena ei ole vain houkutella osaajia Suomeen, vaan varmistaa myös heidän onnistunut siirtymisensä työmarkkinoille ja alueelle asettuminen.

– Tavoitteena on, että kohdemaamallin perusta on rakennettuna vuoden 2026 loppuun mennessä. Tämän jälkeen mallia voidaan ottaa vaiheittain käyttöön, hyödyntää käytännön tekemisessä ja kehittää edelleen kokemusten ja kertyvän tiedon pohjalta, kertoo kohdemaamallin rakentamista vetävä International House Tampereen palveluesihenkilö Joonas Inha.

Tietoon perustuva kohdentaminen vahvistaa suunnitelmallista tekemistä

Menestyksekäs ja kohdennettu kansainvälisten osaajien houkuttelu edellyttää ajantasaista ja vertailtavaa tietoa. Tampereella rakentuva malli perustuu alueelliseen ennakointiin sekä kotimaisten ja kansainvälisten tietolähteiden hyödyntämiseen. Näiden avulla tunnistetaan ne maat ja alueet, joissa osaajapotentiaali, koulutusrakenne ja kiinnostus Suomeen vastaavat parhaiten Tampereen seudun työvoimatarpeita. Samalla huomioidaan sääntely-ympäristö, eettiset kysymykset ja työmarkkinoiden toimivuus, jotta toiminta on kestävää myös pitkällä aikavälillä.

Tämä lähestymistapa mahdollistaa sen, että kansainvälisiä rekrytointi‑ ja houkuttelutoimenpiteitä ei tehdä tulevaisuudessakaan irrallisina kampanjoina, vaan osana selkeästi määriteltyä kokonaisuutta, jossa resurssit kohdistetaan harkitusti, läpinäkyvästi ja ajantasaiseen tietoon pohjautuen.

Selkeät palvelupolut tukevat sekä osaajia että työnantajia

Yksi kokonaisuuden keskeisistä tavoitteista on rakentaa ymmärrettävät ja toimivat palvelupolut eri asiakasryhmille sekä ymmärtää asiakasryhmien erilaisia tarpeita. Kansainväliset työntekijät, opiskelijat, yrittäjät ja osaajia rekrytoivat yritykset kohtaavat erilaisia tarpeita, joihin palvelujen on pystyttävä vastaamaan johdonmukaisesti. Työnvälityksen, integroitumisen, kieli‑ ja osaamispalveluiden sekä työnantajapalveluiden yhteensovittaminen on palvelupolkujen osalta keskeinen osa tätä työtä.

Digitaalisten ratkaisujen ja automatisoitujen prosessien hyödyntäminen tukee omalta osaltaan palvelujen saavutettavuutta ja sujuvuutta. Samalla on tärkeä varmistaa, että digitaaliset palvelut noudattavat lainsäädäntöä ja tietosuojavaatimuksia, ja että tieto liikkuu hallitusti eri toimijoiden välillä.

Yhteistyö kantaa paikalliselta kansainväliselle tasolle

Kohdemaamalli rakentuu laajassa yhteistyössä, International House Tampereen asiantuntemusta hyödyntäen. Työhön osallistuvat International House Tampereen lisäksi yritykset, oppilaitokset, kansalliset toimijat ja kansainväliset kumppanit. Erityisesti Work in Finland ‑verkoston ja Business Finlandin kanssa tehtävä yhteistyö vahvistaa toimintamallin kytkeytymistä osaksi laajempaa kansallista kokonaisuutta.

Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda selkeät toimintalinjat, joiden avulla alueen toimijat voivat tehdä yhdessä suunniteltua ja vaikuttavaa kansainvälistä osaajatyötä. Kohdemaamallin rakentamisen alkuvaiheessa keskitytään mallien, tietopohjien ja toimintatapojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Työn pohjalta syntyvä kohdemaamalli luo perustaa ketterälle reagoinnille työmarkkinoiden muutoksiin ja tukee Tampereen seudun pitkän aikavälin kilpailukykyä globaalissa osaajakilpailussa.