Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden potentiaali pk-yritysten ulottuville yhden luukun taktiikalla

Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoita istumassa puistonpenillä katsoen kameraa kohti.

Lähitulevaisuuden trendit, kuten väestön ikääntyminen, joidenkin alojen työvoimapula sekä vastuullisuusraportoinnin merkityksen kasvu ovat yrityksillä hyvin tiedossa. Monesti myös tiedostetaan, että kansainvälinen rekrytointi voisi olla ratkaisu tuleviin muutoksiin vastaamiseksi, mutta päätös toimintatapojen muuttamisesta voi ymmärrettävästi tuntua suurelta. Onhan siinä kyse siitä, että on tehtävä askel omalta mukavuusalueelta johonkin tuntemattomaan, luovuttava joistakin tutuista ja turvallisista tavoista ja kehitettävä käytäntöjä uusiksi. Kasvua ei kuitenkaan tapahdu ilman muutosta, mutta onneksi suuria riskejä ei aina tarvitse ottaa.

Kaikkia osapuolia hyödyttävä ratkaisu

Vahvana ja suosittuna opiskelijakaupunkina Tampere houkuttelee tulevaisuuden osaajia eri puolilta maailmaa. He tuovat mukanaan rohkeutta, uteliaisuutta, motivoituneisuutta ja globaalia ajattelua. Täällä he täydentävät aiemmin saatua koulutustaan (ja monesti työkokemustaan) laadukkaalla suomalaisella korkeakoulutuksella ja samalla opettelevat paikallisia tapoja, kieltä ja kulttuuria. Olennaisena osana opintoja toimii harjoittelu. Opiskelijoille se on mainio tapa tutustua paikalliseen oman alan työkenttään sekä saada arvokasta työkokemusta. Se auttaa opiskelijoiden integroitumista sekä vahvistaa Tampereen mahdollisuuksia pitää nämä tulevaisuuden osaajat paikkakunnalla valmistumisenkin jälkeen.

Kansainvälisen opiskelijan tekemä harjoittelu- tai kesätyöjakso voi tuoda suuren hyödyn myös yritykselle. Se on juuri se riskitön ja helppo ensimmäinen askel kansainvälisen rekrytoinnin tiellä, kun monet ulkomailta rekrytoinnin seikat voi yksinkertaisesti unohtaa. Yrityksen ei tarvitse huolehtia

  • byrokratiasta – opiskelijoilla on jo oleskeluluvat kunnossa
  • matkustamis- ja majoituskysymyksistä – opiskelijat asuvat jo täällä
  • houkuttelemisesta – he ovat jo päättäneet haluavansa tulla juuri Tampereelle
  • työntekijän sopivuudesta alalle – he ovat olleet alallaan jo tovin.

Harjoittelu- tai kesätyön lisäksi yritys voi teettää opiskelijalla opinnäytetyön ja kehittää toimintansa tuoreimman tutkimustiedon ja innovoinnin avulla.

Kynnys matalammaksi

Mutta mistä löytää kansainvälinen harjoittelija? Tampereen kaupungin International House Tampere on yhden luukun palvelupiste, joka auttaa työnantajia kaikissa kansainvälisen rekrytoinnin kysymyksissä. International House Tampereen, Tampereen yliopiston ja TAMKin yhteinen koordinaattori auttaa työnantajaa sopivan opiskelijaosaajan löytämisessä.

Työnantajille tarjotaan myös helppo tapa kohdata oman alansa opiskelijoita keväällä järjestettävän Internship Kickstart -tapahtumasarjan avulla. Kampus- tai yritysvierailujen kautta yritykset voivat saada ensikäden tietoa potentiaalisten harjoittelijoiden tai kesätyöntekijöiden osaamisesta, uusia verkostoja sekä lisänäkyvyyttä. Vielä mahtuu mukaan – lue lisää ja ilmoita kiinnostuksestasi osallistua maksuttomaan Internship Kickstart -tapahtumaan.

Yhteystiedot:

Victoria Laaksonen

koordinaattori, korkeakouluharjoittelut